1.12.2022

Johtokunta vuodelle 2023

Syyskokous pidettiin viime sunnuntaina ja toi tullessaan seuraan hieman muutoksia.

Puheenjohtaja valitaan jokaisessa syyskokouksessa seuraavalle vuodelle. Ensi vuonna 2023 puheenjohtajana aloittaa Niko Suokas. Seuran pitkäaikainen puheenjohtaja Enni Vaara on ilmoittanut hyvissä ajoin, ettei jatka seuran toiminnassa mukana enää ensi vuonna. Hän on perehdyttänyt Nikoa tehtävään tämän vuoden aikana Nikon toimiessa varapuheenjohtajana. Onnea Nikolle uuteen tehtävään ja kiitos Ennille näistä vuosista! Enni toimi puheenjohtajana 9 vuotta ajalla 2014-2022. Seurassa hän on ehtinyt toimia valmentajana kaikkiaan 11 vuoden ajan.

Johtokunnassa jatkavat Laura Sahi, Pekka Savolainen, Kati Pouttu ja Sanna Uusitalo. Uutena johtokuntaan valittiin Kirsi Nupponen. Onnea ja tsemppiä valituille!

Jukka Kastelvuo jää pois johtokunnasta kesken 2v-kauden ja hänen tilalleen ei valitettavasti löytynyt uutta johtokunnan jäsentä.